Pistinten säihkyessä ja tykkien jyrinässä
koitti ankara hetki, jolloin me kohtasimme, Suomi,
sinun sotakiihkosi, vihollisen kasvoista kasvoihin,
ja aika, jolloin alettiin puhua vain lyijyllä.
Suomi, vain meissä elää sinun pelastuksesi,
vain me tuomme työtätekeville vapautuksen,
me hengitämme isänmaan kanssa samassa tahdissa
emmekä koskaan luovuta sitä viholliselle.
Leningradin linnoitukset suojelevat rauhaa,
emme anna tallata omaa puutarhaamme,
ja sen, minkä aallot kantoivat koko maailmaan, eetteriin,
minkä Molotov sanoi, sanoi koko maa!

Saavuimme sillä hetkellä
maahan, joka odotti meitä,
sen teille ja metsiin,
jotka ojensivat kätensä meitä kohti;
sen kimalteleville järville;
sen kallioisille rannoille;
vaiteliaiden karujen vuorien luo,
joiden huiput kohdistuivat meihin;
sen kansan luo!
Kuinka monta vuotta
se onkaan odottanut meitä sumussa,
kunnes idästä saapui valo
tähän pohjoiseen maahankin.
Me saavuimme sillä hetkellä
maahan, joka odotti meitä.
Ja muistan ikuisesti
jokien levottoman pauhun,
vaarojen jonot ja metsien linjat,
maahan, joka oli suljettu salvalla,
ja tykkien jylinän ja savun
hiljaisen nuoren metsän yllä,
ja sitten — miinakentät ...
Miten saattoi kestää maa —
ikiaikaisten raatajien äiti!
Nousisi kiroamaan,
heittämään harmaita siirtolohkareita
sodan mustien haukkojen päälle!
Ottaisi ne kiinni, polttaisi tulella,
estäisi niitä pääsemästä päivänvaloon,
sulkisi ne läpitunkemattomaan pimeyteen
ja meidän patteriemme pauhun kera
syöksyisi niiden kimppuun kaikella
kesyttömyydellään!
Saavuimme sillä hetkellä
maahan, joka odotti meitä.
ja ohitettuamme korpivartion,
me tulimme sinne joka puolelta,
tyhjiin kyliin, joista kansa
oli ajettu yöllä väkisin kahlaamalla
jäisessä vedessä, salaa,
kiväärillä, ruoskalla ja pistimellä.
Siellä jäähtymätön tuhka putosi
talon päälle, joka roihusi ilmiliekeissä.
Teki mieli itkeä sillä hetkellä,
jotta kyyneleet tukahduttaisivat huudon.
Ja tuhansien soiden kautta,
pilkkopimeässä seuraten jälkiä,
me kuljimme kauas, eteenpäin,
Suomen metsiin, yöhön, sarastukseen.

Tykistö kajautti yhteislaukauksen —
kuolemien viistojen lentojen.
Meille vain selkänsä näytti vihollinen,
heittäen helvettiin kaiken.
Ja me seurasimme sen jälkiä
koilliseen.
Se, kuin papuja, oli kylvänyt miinoja
pitkin tienvarsia.
Niin me seurasimme sitä ilman taistelua
koko yön ja uudelleen aamulla
tuleen sytytettyjen kylien
mustien soihtujen palaessa kaukana.
Se on mennyt linnoitusalueelle taloonsa,
ruumisarkkuunsa metsien keskellä,
mutta me murtaudumme läpi, menemme läpi,
iskien kaikki helvettiin.

Lauletaan, pojat, kuinka kuolema etsi meitä,
ja me jatkoimme matkaa,
kuinka hyytyivät joet ja halkesivat kalliot
meidän voittoisalla tiellämme.
Kylki kyljessä meidän kanssamme kulki huono sää,
Lumipyryjä, pakkasia, lunta ...
Niin kajautamme, toverit, marssilaulun
ja sen kera käymme vihollisen kimppuun.
Puhdistamme tiet siellä, missä varis ei ole raakkunut,
pistinten kylmällä teräksellä,
jotta roistoilla olisi sekä kylmä että kuuma
punaisten rykmenttien puristuksessa.
Maan onnen puolesta ja kansan nimeen
menkäämme sinne, missä kulkee lumimyrsky ...
Niin kajautamme, toverit, marssilaulun
ja sen kera käymme vihollisen kimppuun.
Niin kuin lippu, niin kuin kunnia, voitto kiiti
kaikkien rajalinjojen yli,
Laulakaamme, pojat, kuinka meidän vinhat lintumme
pimensivät taivaan.

За свободу финского народа (pdf, venäjäksi). Из коллекции Во славу родины. Стихи и песни о Красной Армии и Военно-Морском Флоте. 1940. Государственное Издательство "Художественная Литература", Ленинград.

Takaisin talvisodan julkaisuihin

Suomen asema Saksan ja Venäjän välisessä suurvaltapolitiikassa.

Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1939-1940. Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissariaatin ja muuta dokumenttiaineistoa..